sunnuntaina, toukokuuta 13

Parsa-vuohenjuustorisotto

Puoli kiloa voita -blogin ja Soppakellarin risottokokkailut saivat minut kaivamaan kirjahyllystä joululahjaksi saamani Strömsö- kirjan ja etsimään sieltä post-it -lapulla merkkaamani reseptin.



  • 1 silputtu sipuli
  • voita paistamiseen
  • 4 dl avorioriisiä
  • 1 liemikuutio (kasvis)
  • 5 dl vettä
  • n. 4 dl valkoviiniä
  • tuoretta parsaa (5 kpl)
  • 100 g vuohenjuustoa
  • ½ dl hienonnettua persiljaa
  • suolaa&pippuria

Kuullota sipuli voissa. Sekoita joukkoon riisi ja paista sitä hetken verran. Murustele joukkoon liemikuutio ja lisää vettä ja viiniä vähän kerrallaan seoksen kiehuessa. Anna risoton kiehua, kunnes riisi on sopivan pehmeää. Kuori parsat ja kiehauta ne nopeasti kevyesti suolatussa vedessä. Kääntele parsoja voissa ja tilkassa vettä paistinpannulla. Mausta risotto suolalla ja pippurilla ja lisää pilkotut parsat. Juuri ennen tarjoilua sekoita murusteltu vuohenjuusto ja persilja risoton joukkoon. Näillä määrillä risottoa riittää neljälle herkuttelijalle.

Taivaallista kuten hyvin onnistuneen risoton kuuluukin olla. Persilja jäi tällä kertaa pois, mutta se ei menoa haitannut. On myös positiivista nähdä kehitystä omissa taidoissaan, sillä tämän kertainen risotto onnistui paremmin kuin aikaisemmin kokkailemani katkarapurisotto, joka pääsi kuivahtamaan.

2 kommenttia:

oliivia kirjoitti...

Nam, vuohenjuusto toimii varmasti hyvin tuossa mukana!

Aissa kirjoitti...

Vuohenjuusto sopi mielestäni erittäin hyvin muutenkin niin taivallisen pehmeänmakuisen risoton kaveriksi antamaan hieman vivahdetta.