torstaina, kesäkuuta 28

Tuliaisia Berliinistä

Juhannus ja läppärini sekoilu ovat aiheuttaneet hieman katkoa bloggailuun, mutta yritetään nyt kuitenkin jotain kirjoittaa jos tämä kone muutaman minuutin suostuisi pysymään auki...Kokkailua en ole suinkaan jättänyt, mutta kirjoittelempa nyt vaihteeksi hieman muuta ruoka-aiheista tekstiä.

Vanhempani piipahtivat pikavisiitillä Berliinissä ja tapojensa mukaisesti äitini toi minulle tuliaisiksi joitakin herkkuja.




Marsipaanimunkki on jo aikoja sitten pistelty parempiin suihin ja jääteekin on valmistuslistalla. Ihmetystä aiheuttaakin isot kukan muotoiset pastalevyt ja valmis keksitaikina. Harmikseni en puhu sanaakaan saksaa (ellei aivan perus dankeja ym. lasketa), sillä voisin kuvitella, että pastapussin etiketissä kerrottaisiin, miten näitä kauniita pastalevyjä kannattaa syödä. Keitto-ohjeen ymmärrän, mutta en kuitenkaan viitsisi näitä keitettynä ketsupin kanssa nauttia. Onko kenelläkään mitään hajua, miten pasta kannattaisi valmistaa?





Toinen kummastuksen aihe on purnukka (valmista ?) keksitaikinaa. Kolmen kuvan valmistusohjeissa valmistus sujuisi näin: 1. avaa purkin suu 2. pusrsota kekoja taikinaa pellille 3. paista uunissa. Ihmetyksenä on kuitenkin se, että purkissa oleva tavara on kuivaa, eli käytännössä jauhoista, kaurahiutaleista ja suklaapaloista koostuva seos, joten en usko, että se on ihan sellaisenaan valmista paistettavaksi, joten sama harmi kuin pastan kanssa, en ymmärrä kirjoitetuista ohjeista mitä nestettä ja kuinka paljon jauhoseokseen kannattaisi lisätä. Eli jos jollain on kokemusta vastaavanlaisesta tavarasta niin vinkkejä otetaan vastaan, ennen kuin lähden itse kokeilemaan.





torstaina, kesäkuuta 14

Oliivi-jauhelihapihvit


  • 200g jauhelihaa
  • 200g tummaa soijarouhetta (2 dl kuivaa rouhetta+ reilu desi vettä)
  • 1 dl korppujauhoja
  • 1 ½ dl vettä
  • 1 kananmuna
  • sipulikeittoaineksia
  • 1 ruukku rucolaa
  • n. 15 oliivia
  • suolaa & pippuria

Laita kuivan soijarouheen joukkoon vesi ja anna turpoa. Laita myös korppujauhot turpoamaan veteen. Hienonna rucola ja oliivit. Lisää korppujauhojen sekaan jauheliha, soijarouhe, rucola, oliivit, kananmuna, sipulikeittoaineksia ja suolaa&pippuria. Paista pihvit grillissä tai uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Ohjeella saat neljä annosta.

Tein pihvit uunissa joten ne näyttävät melko vaisun värisiltä. Maku oli kuitenkin kohdallaan (erittäin oliivinen) ja ihmeellinen aines (jauhelihapihveihin) rucolakin sopi mainiosti. (Takana näkyvät kasvikset ovat parmesan-vihanneksia). Tällä reseptillä meinaan kokeilla myös pikkuisten snack-lihapullien tekoa.

maanantaina, kesäkuuta 11

Glaseerattuja tiikerikatkarapuja ja mango-perunanyytti



Katkaravut:

  • kuorittuja tiikerikatkarapuja (Pirkan pakaste)
  • öljyä
  • limemehua
  • worcestershirekastiketta
  • juoksevaa hunajaa
  • soijakastiketta

Mango-perunanyytit:

  • uusia perunoita
  • kypsä mango
  • mozzarellajuustoa
  • makeaa chilikastiketta

Sulata kuoritut jättikatkaravut kylmässä vedessä. Poista musta suoli sulaneista ravuista. Tee marinadi öljystä ja limemehusta, sekoita ravut marinadin joukkoon ja anna maustua jääkaapissa.

Keitä pestyt uudet perunat kypsiksi. Paloittele kypsä mango ja sekoita mango, paloitellut perunat ja makeaa chilikastiketta keskenään ja laita seos maustumaan jääkaappiin.

Tee katkarapujen glaze sekoittamalla limemehua, worcestershirekastiketta, hunajaa ja soijakastiketta keskenään.

Kuumenna grilli. Tee vahvasta foliosta nyyttejä joihin tulee mango-peruna -seosta ja paloiteltua mozzarellaa. Sulje nyytit hyvin ja laita grilliin. Kuumenna nyyttejä noin 15 minuuttia kunnes juusto on sulanut. Pujota marinoidut katkaravut varrastikkuihin ja kypsennä vartaita noin 5 minuttia per puoli kunnes liha ei ole enää läpikuultavaa. Sivele vartaille aivan kypsentämisen loppuvaiheessa glazeeta, jolloin se jättää lihaan parhaan maun.

torstaina, kesäkuuta 7

Napostelumantelit

  • 250 g kuorittuja manteleita
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • n. 10 tuoretta basilikan lehteä

Paahda manteleita kuumalla pannulla öljyssä, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Ripottele päälle hieman suolaa ja lisää sitten tomaattipyrettä (jota kannattaa ehkä hieman notkistaa vedellä ettei se jää klimpeiksi kuten minulla). Lisää lopuksi vielä joukkoon silputtua basilikaa, sekoita ja tarjoile.

maanantaina, kesäkuuta 4

Jauhelihapannupizza

Pohja:

  • 2 dl vettä
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • noin 5 dl vehnäjauhoja
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 3 rkl öljyä

Täyte:

  • 200 g jauhelihaa
  • 200 g tummaa soijarouhetta (2 dl kuivaa rouhetta+ reilu desi vettä)
  • herkkusieniä
  • sipuli
  • aurinkokuivattua tomaattia
  • pepperonia
  • kuivattua basilikaa ja kuivattua oreganoa
  • suolaa&pippuria
  • (jalopenoa)
  • mozzarellajuustoraastetta
  • pohjaan yrttimaustettua tomaattimurskaa

Lämmitä vesi noin 42 asteiseksi. Lisää suola ja sokeri. Sekoita kuivahiiva puoleen jauhoista ja sekoita jauhot nesteeseen. Alusta loput jauhot taikinaan ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi.

Turvota kuiva soijarouhe vedessä. Viipaloi ja paloittele herkkusienet, sipuli, aurinkokuivatut tomaatit ja pepperoniviipaleet. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä ensin sipulit ja herkkusienet. Lisää jauheliha ja ruskista. Sekoita joukkoon turvonnut soijarouhe, aurinkokuivatut tomaatit, pepperoni (ja jalopenoviipaleet). Mausta hyvin kuivatuilla yrteillä, suolalla ja pippurilla, sekä tilkalla tomaattimurskaa. Täytteeseen voi myös sekoittaa hieman juustoraastetta.

Kauli taikina ympyräksi, jonka halkaisija on noin 30 cm. Painele taikina isoon piirakkavuokaan (vuoan voi ensin voidella kevyesti öljyllä). Käännä reunat kaksinkerroin ja levitä pohjalle ensin tomaattimurskaa ja sitten täyte. Ripottele päälle juustoraaste ja paista uunissa noin 20 minuuttia.

Vaikka en yleensä pidä paksusta pohjasta ja reiluista täytteistä pizzassa, tämä vei kyllä kielen mennessään. Ja oli toivottua vaihtelua ainaiseen lättäpohjaiseen pizzaan.

lauantaina, kesäkuuta 2

Kardemummaleipää sinihomejuustolla ja lakoilla

Tämä ohje on jo joskus viime kesänä bongattu jostain lehdestä Aurajuuston omana mainosreseptinä. Yhdistelmä oli niin erikoinen, että sitä oli viimeinkin pakko kokeilla.



  • paahtoleipää
  • kananmuna
  • sokeria
  • maitoa
  • kardemummaa
  • aurajuustoa
  • lakkoja /lakkahilloa

Leivät tehdään samalla lailla kuin köyhät ritarit eli sekoitetaan tilkka maitoa, kananmuna, sokeri ja kardemumma syvässä lautasessa ja kastetaan leivät seoksessa kunnolla ennen pannulla voissa paistamista. Kun leivät ovat paistuneet pannulla rapeiksi, nosta ne lautaselle hetkeksi jäähtymään. Lopuksi leivän päälle kasataan aurajuustomuruja ja lakkoja/lakkahilloa.

Yhdistelmä oli kyllä todella erikoinen. Käytin pakastelakkoja, jotka voimakkaan makunsa puolesta peittivät melko tehokkaasti tuon homejuuston maun. Liekö mistä keksitty tällainen makuyhdistelmä, mutta köyhät ritarit pääsivät tämän ansiosta kyllä vakiovieraaksi iltapalapöytään.