sunnuntaina, syyskuuta 30

Omena-pekaanipähkinäpiirakka

Tämän ohjeen bongasin Stokkan NY-teemapäivien esitteestä. Erityisesti reseptissä houkutteli vaahtokarkkien käyttäminen täytteessä. Jotenkin lapsellisesti kuvittelin, että vaahtokarkeista tulisi sellaisia ihanan tahmeita kuten niitä grillatessa. Lopputulos oli kuitenkin jotain aivan muuta, mutta takuulla herkullista: vaahtokarkit sulivat uunissa sokerimassaksi omenien ja pähkinöiden joukkoon. Leipomisen ollessa vielä heikkona kohtana ruuanlaittotaidoissani lopputulos ei ollut yhtä nätti kuin reseptin kuvassa, mutta maku oli suussasulava!

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 100 g voita
  • suolaa
  • 3 rkl jääkylmää vettä

Täyte:

  • 6 hapanta omenaa
  • 1 dl pekaanipähkinöitä
  • 2 rkl maizenajauhoja
  • 3/4 dl vaahterasiirappia
  • 2 dl vaahtokarkkipaloja
  • kanelia ja muskottipähkinää

Valmista taikina monitoimikoneessa (tein itse käsin). Mittaa kaikki ainekset vettä lukuunottamatta kulhoon. Pyöritä seos tasaiseksi muroksi. Lisää vesi ja anna koneen käydä kunnes taikinasta muodostuu pallo. Laita taikina jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Sekoita täyte kulhossa. Kuori omenat, poista kota ja paloittele. Pienennä vaahtokarkit. Sekoita siirappi ja maizenajauhot haarukalla ennen kuin kaadat muiden ainesten joukkoon.

Ota taikinasta kolmasosa erilleen piirakan kantta varten. Kauli loput taikinasta levyksi ja vuoraa voideltu piirakkavuoka (keskikokoinen). Laita täyte pohjen päälle ja kauli loput taikinasta kanneksi. Viimeistele reunat ja leikkaa kanteen höyryreikiä. Paista piirakkaa uunin alatasossa n. 50 minuuttia 175 asteessa. Tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.


tiistaina, syyskuuta 25

Panzanella-salaatti

Välillä oikein huvittaa kuinka yhteen ruokabloggaajien ajatukset tuntuvat käyvän. Usein on nimittäin niin, että juuri samana päivänä on tehnyt samaa ruokaa kuin mitä toinen bloggaaja (on postannut). Myös tämän panzanella- salaatin kanssa kävi näin. Olin päivällä kaupassa ostanut salaattitarpeita tarkoituksena valmistaa iltapalaksi tätä kyseistä salaatia. Illalla ennen ruuan valmistusta surffailin netissä ja huomasin, että Limepippuri-blogissa oli edellisenä iltana postattu myös panzanellan resepti! Reseptit ovat kuitenkin melko erilaiset, mikä kuvastaa yhtä parhaimmista asioista ruokabloggailussa: samasta reseptistä löytää erilaisia variaatioita, joita voi sitten yhdistellä ja muokata mielensä mukaan!

Tämä resepti on (aavistuksen muokattuna) peräisin alelaarilöydön, á la Sara-keittokirjan (kirjoittanut Sara La Fountain), sivuilta.



  • vaaleaa leipää
  • tomaattia
  • kurkkua
  • paprikaa
  • punasipulia
  • kapriksia
  • tuoretta basilikaa
  • prosciuttoa

Kuutioi leipä ja paista kuutiot kullan rapeiksi pannulla. Pilko tomaatti, kurkku, paprika ja punasipuli kuutioiksi ja viipaleiksi. Hienonna basilika ja prosciutto hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki keskenään isossa kulhossa.

Kastikkeen voi tehdä sekoittamalla 1-2 murskattua valkosipulin kynttä, 1 tl dijoninsinappia, 2 rkl valkoviinietikkaa, 1 rkl balsamiviinietikkaa, 1 1/4 dl öljyä sekä suolaa ja pippuria keskenään. Anna seistä hetken maustumassa ja pirskota salaatin päälle.

lauantaina, syyskuuta 22

Rakkausruokaa: Tomaatti-prosciuttorisotto

Viime tingassa saan aikaiseksi osallistua syyskuun ruokahaasteeseen, jonka aiheena on rakkausruoka. Pohtiessani aihetta oli minulle heti selvää, että osallistun kilpailuun italialaisella ruualla. Pastat, risotot ja pizzat ja ylipäänsä kaikki italialainen ruoka on minulle rakkausruokaa. Ei turhaa kikkailua vaan perusraaka-aineista valmistettuja simppeleitä, mutta ah niin ihania ruokia.

Itse reseptiä oli kuitenkin vaikea päättää kunnes divarista ostettu cosmopolitan (ainakin jonkin osa-alueen rakkauslehti...) pelasti minut tarjoamalla ohjeistuksen tähän italialaistakin italialaisempaan risottoon.



  • 1 litra kanalientä
  • 4 palaa prosciutto-kinkkua
  • 2 rkl voita
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 325 g risottoriisiä
  • 3 luumutomaattia
  • parmesanraastetta

Valmista ensin kanaliemi. Paista sitten prosciuttokinkku pannulla oliiviöljyssä rapeaksi ja laita kinkkusiivut tämän jälkeen sivuun talouspaperin päälle. Jätä kinkusta lähtenyt rasva pannulle ja lisää voi ja paista valkosipuli pannulla pehmeäksi. Lisää riisi ja kuullota seosta, kunnes riisi muuttuu lasimaiseksi. Lisää 1 dl kanalientä ja kun se on imeytynyt lisää lientä vähitellen 1 dl kerallaan. Kun puolet liemestä on lisätty, sekoita joukkoon kuutioitu tomatti. Lisää loput liemestä ja kun riisi on kypsää, sekoita joukkoon hieman parmesanraastetta ja nokare voita. Mausta mustapippurilla. Annostele risotto lautasille ja lisää rapeat kinkkusiivut annosten päälle. Viimeistele annokset parmesanraasteella. Ohjella tulee 4 risottoannosta.

lauantaina, syyskuuta 15

Mustan Pekan silakat

Kauhukseni huomasin, että edellinen postaukseni oli jo viime sunnuntailta eli lähes viikko sitten. Tuntuu kuin olisin sen vasta muutama päivä sitten kirjoittanut. Lupasin itselleni nostaa postaustiheyttä kesän laiskottelun jälkeen ainakin kolmeen per viikko, mutta huonolta näyttää... Puolustukseksi voisin sanoa juuri alkaneet opiskelut, jotka vievät yllättävän paljon aikaa kun pitää mennä luennoilta suoraan etkoille, etkoilta bileisiin ja sitten kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi ja aamulla taas luennoille.. on se opiskelijaelämä rankkaa :D Myös tästä syystä postaamisen arvoisia reseptejä ei ole juurikaan tullut kokeiltua, sillä jos kotiin on kerinnyt on vatsantäytteeksi hujahtanut lähinnä puolikas maksalaatikko.


Nyt kuitenkin itse asiaan, eli ruokaan. Stokkan NY-päivillä kävin kuolaamassa ameriikan ihmeellisyyksiä ja mukaani lähtikin mm. pop tartseja ja bageleita. Samalla kävin kuolaamassa Herkun kalatiskejä, josta mukaani lähti, tosin tylsän tavallisia, silakkafileitä. Ohje mustapekkafisuihin on syyskuun Gloria-lehdestä, jossa muistaakseni kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin esitteli lempireseptejään.




  • silakkafileitä
  • suolaa
  • silputtua tuoretta tilliä
  • mustapekka pippurijuustoa
  • korppua/ruisjauhoa
  • voita

Pane puolet silakkafileistä leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele fileille suola ja tilli ja lusikoi päälle pippurijuustoa. Nosta loput fileet täytteen päälle kanneksi. Kierittele pihvit jauhoissa ja paista lopuksi pannulla voissa kullanrapeiksi. Lopun juuston voi sulattaa tilkkaan kermaa ja tarjota silakkapihvien ja perunamuussin kanssa kastikkeena. Tuskin tarvitsee mainita, että oli huippuhyvää.

sunnuntaina, syyskuuta 9

Ranskalainen sipulikeitto

  • 2 isoa sipulia
  • 1 valkosipulin kynsi
  • voita tai öljyä
  • ½ litraa liha-tai kasvislientä
  • ½ dl kuivaa sherryä
  • tuoretta timjamia tai ½ tl kuivattua
  • mustapippuria ja suolaa
  • vaaleaa leipää
  • juustoa kuorrutukseen

Kuori sipulit ja valkosipuli, halkaise kahtia ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kannattaa malttaa silputa mahdollisimman ohuesti silmistä valuvasta vedestä huolimatta. Laita voi tai öljy kattilaan ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Älä päästä sipuleita ruskistumaan. Lisää liemi, sherry ja timjami kattilaan ja keitä noin 20 minuuttia. Köyhänä opiskelijana korvasin sherryn lorauksella HP:n BBQ soossia ja ketsuppia. Keitto sai näistä hieman väriä ja maku oli mielestäni varsin mainio. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Kauho keitto uuninkestäviin annoskulhoihin ja laita päälle ohut viipale leipää ja juustoraastetta. Käytin juustoraasteena mozzarellan ja parmesanjuuston sekoitusta ja varsinkin parmesanjuusto antoi todella hyvän säväyksen. Kuorruta keitto 220 asteessa grillivastusten alla kunnes juusto on saanut hieman väriä.

Ohje on peräisin Trendi-lehdestä ja oli varsin toimiva. Huomioitavaa on sipulin leikkaaminen mahdollisimman ohueksi. Mietin myös, että leipää kannattaisi ehkä hieman paahtaa etukäteen, sillä ainakin minulla, leipä imi itseenä melkoisesti keiton lientä ja lopputuloksena oli päältä rapea, mutta pohjasta täysin mössö leipä...Ensi kerralla täytyy koittaa Pastajauhajien pekoni-sipulikeittoa, jossa keittoon laitetaan hieman enemmänkin kuin vain loraus tomaattia.

keskiviikkona, syyskuuta 5

Vielä on kesää jäljellä...

Ohje on siis aurajuuston oma "mainosresepti" vaikka en sitä itse orjallisesti noudattanutkaan. Oli kyllä varsin nannaa iltapala-syötävää.


  • jäävuorisalaattia
  • rucolaa
  • tuoreita mansikoita
  • vesimelonia
  • aurajuustoa
  • pippuria
  • balsamicoa

Huuhtele ja revi salaatit. Murusta juusto reiluiksi paloiksi, pilko vesimeloni kuutioiksi ja viipaloi mansikat. Ripottele muruset, kuutiot ja viipaleet salaatin päälle, lorauta kastikkeeksi hieman balsamicoa ja rouhi päälle hiukan mustapippuria.