perjantaina, maaliskuuta 30

Kinkku-pinaattilaatikko

Ei aina sitä makaronilaatikkoa. Valion sivuilta löysin samalla periaatteella tehtävän kinkku-pinaattilaatikon ja päätin kokeilla.



  • 3 ½ dl tummaa pasta

  • 1 pkt pakastepinaattia

  • sipulia

  • valkosipulia

  • 100 g kinkkusuikaleita

  • aurajuustoa

  • 1 muna

  • 3 dl maitoa

  • suolaa&pippuria

Keitä pasta lähes kypsäksi. Sulata pinaatti, hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Paista pinaatti sekä sipuli ja valkosipulisilppu. Sekoita pasta, pinaattiseos, kinkkusuikaleet ja aurajuusto uunivuokaan. Sekoita muna maitoon, mausta pippurilla ja suolalla ja kaada vuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin 1 tunti. Laatikosta riittää noin neljään annokseen.




En ollut täysin vakuuttunut laatikon erinomaisuudesta, sillä pinaatti ja kinkkusuikaleet ovat aineksina aika mauttomia. Mietin, miksi makaronilaatikko maistuu niin hyvälle kunnes keksin: ketsuppi. Tähän ruokaan ei ketsuppi oiken sovi, mutta tämän annoksen ainoa "mauste" eli aines joka maistuu jollekin on aurajuusto. Ratkaisu on helppo: enemmän aurajuustoa ( ja ehkä vähemmän pinaattia). Ensi kerralla laatikkoon menee reilu puoli pakettia isoina paloina ehtaa aurajuustoa eikä kärjellistä säälittäviä pikku murusia.

torstaina, maaliskuuta 29

Lämpimät tomaatti-vuohenjuustoleivät

Lämppäreiden aateliset ovat ehdottomasti tomaatti-vuohenjuustoleivät.

  • vaaleaa leipää
  • vuohenjuustoa
  • tomaattia
  • pestoa

Ohje on erittäin yksinkertainen. Laitetaan uuni lämpiämään 225 asteeseen. Sivellään leivät pestolla ja päälle ladotaan tomaattiviipaleita ja vuohenjuustoa. Juustoaddiktille pötkö vuohenjuustoa per leipäpari on ihanne, normisyöjälle pötköllinen riittää neljään leipään. Laita leivät uuniin reiluksi 10 minuutiksi, niin että tomaatit lämpenevät, leipä rapsakoituu ja juusto pehmenee.

keskiviikkona, maaliskuuta 28

Kuin kaksi marjaa! Aisha ja Sauvignon blanc, uusi maailma

Oliivia Otetaan ensin puoli kiloa voita- blogista haastoi testaamaan, mikä rypälelaji olen. Haaste otettiin vastaan ja tässä tulos:

Olá olet Sauvignon blanc, uusi maailma

Diggailen elämää, ihmiset ympärilläni antavat minulle voimaa. Olen raikas, nuorekas ja ryhdikäs Sauvignon blanc uudesta maailmasta. Viihdyn ulkoilmassa ja ajattelen elämää positiivisena matkana. Mottoni elämään on – kaikkea ei kannata suunnitella etukäteen, pienet yllätykset tekevät arjesta onnellisemman.
Sovin hyvin yhteen esim. savustettujen tai graavattujen kalaruokien kanssa. Kypsä hedelmäisyyteni tekee minusta myös mukavasti siemailtavan seuralaisen vaikkapa illanistujaisiin. Olen myös eurooppalaisen kolleegani tavoin hyvää pataa vuohenjuustoisten ruokien kanssa.

Ehkä se pitää paikkansa.. ainakin tuo juusto-osuus.. ;)

maanantaina, maaliskuuta 26

Uuniperunat kylmäsavulohi-aurajuusto täytteellä

Täyte valmistui jääkaapista löytyneistä jämäaineksista ja se yllätti syöjänsä erittäin positiivisesti.

  • jauhoisia perunoita (esim. rosamunda)
  • kylmäsavulohta
  • kermaviiliä
  • aurajuustoa
  • pippuri creme bonjouria

Pese perunat hyvin ja pistele niihin reikiä haarukalla. Kietaise perunat folioon ja laita 200 asteiseen uuniin noin puoleksitoista tunniksi riippuen hieman perunoiden koosta. Valmista täyte sekoittamalla kermaviilin joukkoon murustettu aurajuusto, creme bonjour ja kylmäsavulohi. Perunoiden ollessa kypsiä, halkaise ne ja lisää täyte hieman jäähtyneen perunan sisään.

sunnuntaina, maaliskuuta 25

Katkarapurisotto

  • 1 punasipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 dl risottoriisiä
  • ½ dl valkoviiniä
  • 2 ½ dl vettä
  • puolikas kasvisliemikuutio
  • paprikaa
  • tomaattia
  • reilu desi katkarapuja
  • parmesanjuustoa
  • suolaa&pippuria

Silppua sipulit ja pehmennä ne kattilassa tilkassa öljyä. Lisää riisi ja sekoita. Lisää viini ja sekoita, kunnes viini on imeytynyt riisiin. Lisää puolet vedestä ja kasvisliemikuutio ja anna kiehua hiljalleen kunnes neste on imeytynyt. Lisää loput nesteestä vähitellen ja keitä niin kauan, että riisi on pehmeää.

Pilko paprika ja tomaatti pieniksi kuutioiksi. Paista paprikaa ja tomaattia paistinpannulla, jotta ne pehmenevät. Lisää paprika-tomaattiseos ja katkaravut riisin sekaan ja mausta risotto parmesanjuustolla ja suolalla&pippurilla. Anna seoksen vielä hautua hieman, jotta katkaravut lämpenevät.

Risoton ehdoton kaveri on valkoviini, vaikka en viineistä niin välitäkään. Ohjeesta tulee annokset kahdelle. Isonälkäinen kaipaa luultavasti ensin jotain alkuruokaa.

lauantaina, maaliskuuta 24

Marianne-jäädyke

Haaste: Appivanhemmat olivat tulossa kylään ja jotain ruokaa pitäisi keksiä tarjottavaksi. Ajankohta oli ilta ja käynnin tarkoitus yleinen illanvietto.
Ratkaisu: Koska ajankohta oli niin myöhäinen, ruuan tulisi olla suht kevyttä (ei siis pihvi-illallista) ja "naposteltavaa". Myös jälkiruokaa pitäisi tarjota (kakkukahvit ei ajankohdan takia käy).
Lopputulos: Ruokana tarjottiin tacoja, josta tiesin myös appivanhempien pitävän. Jälkiruokana tarjoiltiin seuraavaa jäädykettä. Ja koska jäädykevuokaa en omista, enkä raaskinut heti lähteä sellaiseen investoimaan, lopputuloksena jäädyke tarjoiltiin annosmaljoista (Iittalan kartio-laseista).


  • 150 g marianne karkkeja (tai valmista crush-rouhetta)
  • 2 kananmunaa
  • ½ dl sokeria
  • 3 dl kuohukermaa

Jäädyke on helppo ja nopea valmistaa. Vain pakastaminen vaatii muutaman tunnin aikaa. Jos käytät kokonaisia mariannekarkkeja, valmistus kannattaa aloittaa niiden murskaamisesta. Itse käytin morttelia, pakastepussin ja lihanuijan yhdistelmä voisi myös toimia kyseisessä tarkoituksessa.

Tämän jälkeen vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi sekä kerma vaahdoksi erillisissä kulhoissa. Yhdistä mariannemurska muna-sokerivaahtoon ja lisää lopuksi myös kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Seos kannattaa kaataa pakastusvuokaansa (jäädykevuokaan tai annosmaljoihin) melko nopeasti ja laittaa pakastumaan, sillä seoksen seisoessa karkit tuppaavat painumaan kulhon pohjalle. Sinänsä sekin käy jos satut saamaan sen maljan joka on täytetty viimeisenä, mutta tasa-arvon nimissä kaikkien tulisi saada karkkeja yhtä paljon.

Valmis pakastettu tuotos kannattaa ottaa sulamaan hetkeksi ennen tarjoilua. Tällä välin jäädykkeen voi koristella karkkimurskalla (1 murskattu mariannekarkki per annos). Tällä ohjeella jäädykettä tuli kuuden annosmaljan ( 2 dl kartiolasin) verran.

Ohje on alunperin pirkka-lehdestä, muistaakseni viime loppusyksystä. Jäädyke voisi toimia myös eri "täytteillä", esim. turkinpippureilla tai wiener nougatilla, joita molempia saa valmiina rouheena.

torstaina, maaliskuuta 22

Kylmäsavulohipasta

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa joskus lehdestä repäisemääni pastaohjetta, tosin hieman muunneltuna, enkä pettynyt. 10 minuutissa valmistuu vaivattomasti herkullinen pasta.






  • pastaa (mielellään tagliatellea, hätätapauksessa spagettia...)
  • kylmäsavulohta
  • kermaa
  • mustapippuria
  • tuoretta ruohosipulia
  • parmesanjuustoa
  • mätiä


Laita pasta kiehuvaan veteen. Pastan kiehuessa viimeisiään laita kerma kattilaan kuumenemaan ja aivan hetkeä ennen pastan valmistumista kuumaan kerman sekaan myös paloiteltu kylmäsavulohi ja maustamiseen pippuria. Lohen tulee vain lämmetä, ei kypsyä. Sekoita kastike pastan joukkoon ja viimeistele annos silputulla ruohosipulilla, mädillä ja parmesanjuustolla.

maanantaina, maaliskuuta 19

Uunilohta pinaattikermakastikkeessa

Pinaatti on minulle uusi aluevaltaus keittiössä, sillä aikaisemmin olin syönyt pinaattia vain valmiin pinaattikeiton muodossa. Aloitin kuitenkin varovasti pakastepinaatilla, mutta ehkä muutaman kokeilukerran jälkeen rohkaistun käyttämään tuoretta pinaattia.

Monille tulee pinaatista mieleen Kippari Kalle ja isot hauikset. Lähes yhtä yleinen mielikuva on, että pinaatti sisältäisi erityisen paljon rautaa, vaikka näin ei ole. Pinaatissa on yhtä paljon rautaa kuin muissakin vihreissä vihanneksissa keskimäärin.


  • lohta noin 150g per syöjä
  • sitruunamehua
  • suolaa
  • valkopippuria
  • punasipulia
  • pakastepinaattia
  • ruokakermaa

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Mausta lohileikkeet sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sulata pinaatti ja purista siitä liika neste pois. Asettele kala uunivuokaan. Paista punasipulia ja pinaattia pannulla ja lisää lopuksi kerma. Kaada kastike vuokaan kalapalojen päälle. Kypsennä kaloja noin 20 minuuttia uunissa. Ohje on Valion sivuilta.

sunnuntaina, maaliskuuta 18

Suklaacookies

Viikonloppuna tekee aina mieli herkutella ja kun aikaakin on niin usein päädyn leipomaan jotain. Ei sillä, että leipominen aina olisi aikaa vievää puuhaa. Usein, kuten nämäkin cookiet, leivonnaiset valmistuvat todella nopeasti ellei taikina häviä jo valmistusvaiheessa makeanhimoisen leipurin suihin.

  • 125 g voita
  • 1 1/4 dl fariinisokeria
  • 1 tl vanilliinisokeria
  • 1 muna
  • ½ tl suolaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 ½ dl vehnäjauhoja
  • 175 g suklaata

Pehmeä rasva ja sokerit vatkataan kuohkeaksi. Tämän jälkeen joukkoon vatkataan myös muna. Kuivat aineet yhdistetään keskenään ja lisätään taikinaan suklaarouheen kanssa. Pyörittele taikinasta pieniä palloja ja litistä ne leivinpaperille. Paista cookiet 200 asteessa noin 10 minuuttia. Ohjeen mukaan taikinasta tulisi 24 cookieta, mutta itse tein hieman isompia 15 kpl. Jäi harmittamaan, että rouhin suklaan niin pieneksi, sillä isommat "sattumat" olisivat olleet herkullisempia, mutta olivat ne hyviä näinkin!

lauantaina, maaliskuuta 17

Uunileipäjuusto

Yksi parhaimmista jälkiruuista on ehdottomasti uunileipäjuusto oikeiden lakkojen kera. Kun räntää tuiskuttaa taivaan täydeltä ja päivä vaihtuu illaksi, on mitä parhain hetki valmistaa ihanan pehmeää ja kermaista uunileipäjuustoa.


  • leipäjuustoa
  • kermaa
  • fariinisokeria
  • pakastelakkoja

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Pilko leipäjuusto valmiiksi pieneksi kuutioiksi, sillä pehmennyttä juustoa on vaikea varsinkin lusikalla paloitella. Sekoita kerman joukkoon fariinisokeri ja kaada seos juustokuutioiden joukkoon uunivuokaan. Kermaseoksen määrä on makuasia, mutta minulle riittää, että kermaa on suunnilleen kuutioiden puoleenväliin asti. Laita juusto uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Annos kruunataan oikeilla lakoilla (jotka unohtuivat sulattaa hyvissä ajoin, ja lopulta oli pakkoo käyttää mikroa apuna), mutta hätätapauksessa myös lakkahillo käy.

Kovin keltaiselta näyttää lopputulos kameran linssin läpi. Todellisuudessa kermaseos oli vaalean kinuskin väristä.

torstaina, maaliskuuta 15

Päärynä-homejuustosalaatti

Muutamien muiden ruokabloggaajien sivustoilta löysin idean yhdistää sinihomejuustoa ja päärynää salaatissa. Homejuuston ja päärynän makuyhdistelmä ei tosin ole uusi keksintö, mutta salaatti kuulosti hauskalta idealta ja huokuttelevalta iltapalalta.

  • eri salaatteja pohjalle
  • punasipulia
  • viinirypäleitä
  • päärynää
  • vihreitä oliiveja
  • sinihomejuustoa

Salaatin kokoaminen ei aivoja vaadi, mutta silti unohdin saksanpähkinät, joita olin ajatellut lisätä. Ensi kerralla sitten. Kastikkeeksi laitoin tilkan sweet chili -kastiketta, mutta se ei oikein toiminut vaikka muuten mainio mauste onkin.

tiistaina, maaliskuuta 13

Tonnikalapihvi ja guacamole

Kevyttä, terveellistä ja nopeaa. Voisiko enempää toivoa?

Tonnikalapihvit:

  • tonnikalapihvejä
  • pippuri&suolaa

Guacamole:

  • avocado
  • 1 rkl punasipulia
  • pieni tomaatti
  • 1 rkl limetti- tai sitruunamehua
  • chilijauhetta maun mukaan
  • ½ rkl tuoretta korianteria

Ensin kannattaa valmistaa guacamole. Avocadosta irroitetaan hedelmäliha ja soseutetaan se haarukalla. Punasipuli ja tomaatti hienonnetaan pieneksi ja lisätään avocadon joukkoon. Lopuksi lisätään mausteet: mehu, chili ja korianteri. Myös suolaa voi lisätä hieman.

Tämän jälkeen pannun (mielellään parila) voi laittaa kuumenemaan pienellä tilkalla öljyä ja sillä välin pyyhkäistä öljyä myös pihvien pintaan. Pihvistä saa mehukkaan jättämällä sen reilusti mediumiksi, jolloin paistoaika on noin 2 minuuttia per puoli. Kypsymistä voi tarkkailla pihvin kyljestä. Kuiva tonnikalapihvi on kuin pahvia söisi: ei maistu millekään ja kuivaa on, joten mieluummin hieman liian raaka kuin kypsä. Valmiiden pihvien päälle voi ripotella hieman suolaa&pippuria. Tonnikala ja guacamole ovat molemmat heti syötäviä ruokia, jotka eivät siedä odottelua.

Kuva on tällä kertaa kirjaimellisesti kännykkäkameralla otettu, sillä digipokkarin akku sammahti kesken kuvauksjärjestelyiden.

maanantaina, maaliskuuta 12

Nopea puolukkapiirakka

Kun tekee mieli saada helposti ja nopeasti jotain makeaa leivonnaista, tämä ohje on aivan loistava. Ainekset vain sekoitetaan ja paistetaan ja puolukan voi korvata millä tahansa marjoilla, joita pakastimesta sattuu löytymään. Valmistusaika kokonaisuudessaan vain noin 30 minuuttia.

  • 2 munaa
  • 2 dl sokeria
  • 1 dl öljyä
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 tl kardemummaa
  • 1 dl mehua (riippuen marjasta)
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • 2 dl puolukoita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita kulhossa keskenään kaikki muut ainekset paitsi vehnäjauhot, leivinjauhe ja puolukat. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään eri kulhossa ja lisää ne muun taikinan joukkoon. Lisää lopuksi myös puolukat. Paista voidellussa piirasvuoassa 20-25 minuuttia. Herkuttelija siivilöi jäähtyneen piirakan päälle tomusokeria ja nauttii piirakan kermavaahdon tai jäätelön kanssa. Makean taikinan ja kirpeän puolukan yhdistelmä on vastustamaton!

sunnuntaina, maaliskuuta 11

Vuohenjuustokana

Liemessä ruokablogista bongasin aivan mahtavalta kuulostavan reseptin tovi sitten ja tänään oli toteutuksen vuoro. Lopputulos oli suussasulavan herkullinen! Tällä kertaa sain viritettyä myös kännykkäkameran tasoa vastaavan digikamerani hollille ennen kuin herkut hävisivät parempiin suihin, joten kuva on ensimmäistä kertaa ihka-aito tallennos kokkauksesta.


  • kanafileitä
  • pötkö kuoretonta vuohenjuustoa
  • aurinkokuivattua tomaattia
  • tuoretta basilikaa
  • öljyä
  • pippuria&suolaa

Lämmitä uuni noin 225 asteeseen ja tyrkkää kanat uuniin noin viideksi minuutiksi ilman kuorrutetta. Tällä välin kerkeää sotkemaan kuorrutteen, jossa vuohenjuusto, paloiteltu aurinkokuivattu tomaatti, silputtu basilika, öljy ja mausteet sekoitetaan tahnaksi. Kanat otetaan pois uunista ja kuorrute levitetään päälle (mitä paksumpi kuorrute sen parempi ). Lopuksi kanat laitetaan vielä uuniin noin viideksi minuutiksi samalla lämmöllä. Kanan kyytipojaksi sopii hyvin raikas salaatti tasoittamaan vuohenjuuston suolaista makua.

tiistaina, maaliskuuta 6

Kaurateeleivät

Näitä teeleipiä teen usein iltapalaksi, sillä ohjeen muistaa jo ulkoa ja herkku on hetkessä valmis. Ohje on myös helposti muunneltavissa "täytteen" osalta. Porkkanaraasteen tilalle voi laittaa lähes mitä tahansa mielikuvitus keksii. Itse olen kokeillut mm. kinkkua, pepperonia, eri juustoja ja oliivia.



  • 2 ½ dl vehnäjauhoja/ hiivaleipäjauhoja


  • 2½ dl kaurahiutaleita


  • 3 tl leivinjauhetta


  • 1½ dl porkkanaraastetta


  • 2 dl maitoa


  • 2 rkl öljyä/ juoksevaa margariinia


  • suolaa


Kaikki raaka-aineet sekoitetaan keskenään reseptin järjestyksessä ja valmistunut taikina kootaan pellille leivinpaperin päälle reilun sentin paksuiseksi levyksi/kiekoksi. Uuniin 225 asteeseen 15 minuutiksi ja teeleivät ovat valmiit.

sunnuntaina, maaliskuuta 4

Pasta carbonara

Ensimmäisen postatun reseptin kunnian saa tänään valmistettu carbonara. Aamuisen salilla hutkimisen jälkeen rupesi vatsa kurnimaan ja kroppa huutamaan kalorivajausta. Joten täytyihän se saada tasapainoon :D


Pasta carbonara

  • pastaa (kaikki pasta käy, tänään valmistin spagettia)
  • kinkkusuikaleita

  • valkosipulia
  • kananmuna

  • juustoraaste

  • parmesanjuustoa

  • mustapippuria

  • pippuri creme bonjouria

  • tuoretta basilikaa

Kiehautetaan kattilallinen vettä. Veden saavuttaessa kiehumispistettä kannattaa valmistaa "soossi". Eli kananmuna, juustoraaste, parmesan, mustapippuri ja creme sekoitetaan kulhossa.

Veden kiehuessa heitetään kattilaan valittu pasta ja ruvetaan valmistamaan kinkkuosuutta. Pannulla, pienessä tilkassa öljyä kuumennetaan ensin valkosipulia oman maun mukaan. Ennen valkosipulin palamista kannattaa joukkoon heittää kinkkusuikaleet väriä ja lämpöä keräämään.

Pastan ollessa valmis, se valutetaan ja heitetään kulhoon soossin sekaan. Sekoitetaan hyvin, jonka jälkeen paistetut kinkkusuikaleet liittyvät myös joukkoon. Kunnon sekoitus ja avot!

Jaksoin vielä hienostella ja silppusin päälle tuoretta basilikaa ja veistelin parmesanlastuja.

Tästä ensimmäisestä reseptistä voi hieman jo päätellä jotain ruuanlaittoideologiastani. Määrät eivät ole niin justiinsa, sillä jokainen tekee ruokaa oman makunsa mukaan!

Valitettavasti ruoka katosi parempiin suihin ennen kuvan ottamista, joten kuva on varastettu pirkka.fi sivuilta.

Tästä se alkaa!

Olen innoissani ensimmäisestä uudesta blogistani! Muiden ruokablogeja vesi kielellä seuratessa syttyi kipinä oman blogin perustamisesta, ja nyt se vihdoin on totta! Omat postaukseni tulevat liittymään suuremmaksi osaksi ruokaan, sisustamiseen ja liikuntaan, sillä ne ovat lähinnä sydäntäni. Tosin aika näyttää kuinka orjallisesti tulen kyseisiä aihealuerajauksia noudattamaan ;) .
Olen vielä aloittelija kyseisen ohjelmiston käytössä, joten pyydän jo heti anteeksi amatöörimäisyyttäni, joka toivottavasti ei ole esteenä blogin seuraamiselle. Ja palaute on aina tervetullutta!

Tervetuloa lukemaan päivän piristyksistä ja ehkä hieman muustakin! :)