- 1 kokonainen broileri
- suolaa&pippuria
- 4 rkl juoksevaa hunajaa
- 1 appelsiini
Sulata broileri jos käytät pakastettua broileria. Hiero sulaneen broilerin pintaan reilusti suolaa ja pippuria ja anna maustua hetki. Purista appelsiinista mehu ja ohenna sillä hunajaa. Sivele hunajalientä reilusti broilerin pintaan ja laita se sitten uuniin ja paista grillivastuksilla tai kuumalla ylälämmöllä. Paista kunnes pinta alkaa ruskistua, ota broileri ulos, käännä se ja valele pintaan lisää hunajaa. Toista paisto tältä puolelta ja käännä ja valele vielä kerran. Paista sitten kunnes pinta on kauniin ruskea ja liha kypsää (minulla oli 200 asteisessa uunissa tunnin verran).
Kuten kuvasta näkyy, vuokrakaksioni uunin grillivastukset ovat varsin oikulliset. Rusketus oli erittäin laikukas ja epätasainen. Grillivastukset lämpenivät vasta noin 45 minuutin jälkeen jonka ansiosta broilerin selkä sai kauniin paahdon, mutta ensin grillattu masu jäi kovin vaaleaksi.
Hunajaglaseeraus ei kyllä paljoakaan maistunut, eli hieman oli turha homma tuo, mutta kana oli muuten melkein yhtä hyvää kuin äidin tekemänäkin. Kanan kanssa tarjottiin lapsuudessani riisiä ja äidin tekemää mustaherukkahyytelöä ja niin tarjottiin myös nyt.
1 kommentti:
Nostalginen tuulahdus tuo kokonainen broileri. Meilläkin on intouduttu tuohon muutaman kerran, tosin ohjeistusta on otettu Jamie Oliverilta eli timjamia, rosmariinia, sitruunaa ja oliiviöljyä jne...
Ihanaa aurinkoista viikonloppua!
Lähetä kommentti