sunnuntaina, heinäkuuta 29

Burger Classic

Itsetehdyt hampurilaiset ovat niitä parhaimpia, mutta harvoin niitä tulee kuitenkaan tehtyä, ainakaan alusta asti sämpylöineen kaikkineen. Eräänä sateisena (kovin yleinen sää tänä kesänä) lauantaina päätin tähän kyseiseen hommaan ryhtyä Me Naisissa olleen, Lontoon gourmet-hampurilaispaikoista kertovan, artikkelin innoittamana.



Sämpylät:


  • 2,5 dl maitoa

  • 12 g hiivaa

  • 1 tl sokeria
  • 1 tl suolaa

  • 1 rkl oliiviöljyä

  • 2,5dl grahamjauhoja

  • 3 dl vehnäjauhoja

  • pinnalle seesamin siemeniä

Pihvit:


  • 300 g jauhelihaa

  • ½ dl korppujauhoja

  • 1 dl vettä

  • ½ pussia sipulikeittoaineksia

  • HP:n BBQ Classicia

  • 1 muna

  • suolaa& pippuria

Avocado-tomaattisalsa:

  • avocado

  • tomaattia

  • punasipulia

  • tuoretta korianteria

  • limettimehua

  • suolaa ja pippuria

Tee ensin sämpylät: Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokeri, suola, öljy ja grahamjauhot. Sekoita ja alusta loput jauhot taikinaan käsin. Kohota taikinaa liinan alla noin puoli tuntia kunnes taikina on kaksinkertainen. Kaada taikina pöydälle ja jaa neljään osaan. Pyöritä palat sämpylöiksi ja nosta uunipellille kohoamaan puoleksi tunniksi. Voitele sämpylät vedellä tai maidolla ja ripottele päälle siemenet ( käytin kurpitsan siemeniä). Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Sekoita korppujauhot veteen ja anna turvota. Sekoita turvonneet korppujauhot, jauheliha, sipulikeittoainekset, HP:n soossi, kananmuna ja mausteet keskenään tasaiseksi massaksi. Muotoile massasta neljä pihviä ja paista ne kypsäksi pannulla.

Avocado-tomaattisalsahan on käytännössä sama kuin guacamole, eikä itselläni olisi varmastikaan riittänyt mielikuvitusta yhdistämään sitä hampurilaisen kanssa, mutta hyvin sen vaan tuntui toimivan ja oli mukavan raikas vaihtoehto perinteiselle majoneesille ja ketsupille.

Pihvin ja salsan lisäksi sämpylän väliin päätyi myös jäävuorisalaattia. Hampparit nautittiin hyvällä ruokahalulla itsetehtyjen ranskalaisten ja Laitilan limpparin kanssa.

1 kommentti:

Aurinkotuuli kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä sekä tämä että tuo ylempi jälkkäri! Pitäisi itsekin tehdä pitkästä aikaa purilaisia.