lauantaina, syyskuuta 15

Mustan Pekan silakat

Kauhukseni huomasin, että edellinen postaukseni oli jo viime sunnuntailta eli lähes viikko sitten. Tuntuu kuin olisin sen vasta muutama päivä sitten kirjoittanut. Lupasin itselleni nostaa postaustiheyttä kesän laiskottelun jälkeen ainakin kolmeen per viikko, mutta huonolta näyttää... Puolustukseksi voisin sanoa juuri alkaneet opiskelut, jotka vievät yllättävän paljon aikaa kun pitää mennä luennoilta suoraan etkoille, etkoilta bileisiin ja sitten kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi ja aamulla taas luennoille.. on se opiskelijaelämä rankkaa :D Myös tästä syystä postaamisen arvoisia reseptejä ei ole juurikaan tullut kokeiltua, sillä jos kotiin on kerinnyt on vatsantäytteeksi hujahtanut lähinnä puolikas maksalaatikko.


Nyt kuitenkin itse asiaan, eli ruokaan. Stokkan NY-päivillä kävin kuolaamassa ameriikan ihmeellisyyksiä ja mukaani lähtikin mm. pop tartseja ja bageleita. Samalla kävin kuolaamassa Herkun kalatiskejä, josta mukaani lähti, tosin tylsän tavallisia, silakkafileitä. Ohje mustapekkafisuihin on syyskuun Gloria-lehdestä, jossa muistaakseni kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin esitteli lempireseptejään.




  • silakkafileitä
  • suolaa
  • silputtua tuoretta tilliä
  • mustapekka pippurijuustoa
  • korppua/ruisjauhoa
  • voita

Pane puolet silakkafileistä leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele fileille suola ja tilli ja lusikoi päälle pippurijuustoa. Nosta loput fileet täytteen päälle kanneksi. Kierittele pihvit jauhoissa ja paista lopuksi pannulla voissa kullanrapeiksi. Lopun juuston voi sulattaa tilkkaan kermaa ja tarjota silakkapihvien ja perunamuussin kanssa kastikkeena. Tuskin tarvitsee mainita, että oli huippuhyvää.

Ei kommentteja: