tiistaina, syyskuuta 25

Panzanella-salaatti

Välillä oikein huvittaa kuinka yhteen ruokabloggaajien ajatukset tuntuvat käyvän. Usein on nimittäin niin, että juuri samana päivänä on tehnyt samaa ruokaa kuin mitä toinen bloggaaja (on postannut). Myös tämän panzanella- salaatin kanssa kävi näin. Olin päivällä kaupassa ostanut salaattitarpeita tarkoituksena valmistaa iltapalaksi tätä kyseistä salaatia. Illalla ennen ruuan valmistusta surffailin netissä ja huomasin, että Limepippuri-blogissa oli edellisenä iltana postattu myös panzanellan resepti! Reseptit ovat kuitenkin melko erilaiset, mikä kuvastaa yhtä parhaimmista asioista ruokabloggailussa: samasta reseptistä löytää erilaisia variaatioita, joita voi sitten yhdistellä ja muokata mielensä mukaan!

Tämä resepti on (aavistuksen muokattuna) peräisin alelaarilöydön, á la Sara-keittokirjan (kirjoittanut Sara La Fountain), sivuilta.



  • vaaleaa leipää
  • tomaattia
  • kurkkua
  • paprikaa
  • punasipulia
  • kapriksia
  • tuoretta basilikaa
  • prosciuttoa

Kuutioi leipä ja paista kuutiot kullan rapeiksi pannulla. Pilko tomaatti, kurkku, paprika ja punasipuli kuutioiksi ja viipaleiksi. Hienonna basilika ja prosciutto hieman pienemmäksi. Sekoita kaikki keskenään isossa kulhossa.

Kastikkeen voi tehdä sekoittamalla 1-2 murskattua valkosipulin kynttä, 1 tl dijoninsinappia, 2 rkl valkoviinietikkaa, 1 rkl balsamiviinietikkaa, 1 1/4 dl öljyä sekä suolaa ja pippuria keskenään. Anna seistä hetken maustumassa ja pirskota salaatin päälle.

Ei kommentteja: