keskiviikkona, marraskuuta 21

Taivaallista kanaa: Rosmariinibroileria

Täällä ollaan taas! Netti toimii taas (luojan kiitos) ja Pietarin ja Rukan reissuiltakin on selvitty, ainakin päällisin puolin, kunnossa kotiin.

Pietarin matkasta voisin mainita muutaman sanasen. Matka oli todellakin tekemisen arvoinen ja ennakkoluulot Venäjästä karisivat kertarysäyksellä. Matkan ajankohta ei ollut ehkä kaikkein sopivin, sillä talvella siellä on tosiaan kylmä kuin... Mutta voin vain kuvitella kuinka kaunis kaupunki se on kesällä! Pääsin tosiaan maistelemaan mm. blinejä (blinipikaruokalassa!), borsch-keittoa ja pelmenejä. Enemmänkin olisin toivonut pääseväni maistelemaan paikallisia herkkuja, mutta tällä kertaa matka oli suunniteltu niin tiukalla aikataululla, että usein piti syödä sitä, mitä ensimmäisenä nenän eteen sattui. Uutta matkaa siis odotellessa!

Mutta nyt siis itse asiaan. Tämän taivaallisen kanareseptin olen bongannut Anna-lehdestä (kokkikoulu osa 5).



  • 2 broilerin rintaleikettä
  • 1 sitruuna
  • 25 g voita
  • 1 oksa tuoretta rosmariinia
  • 1 valkosipulikynsi
  • suolaa ja pippuria

Pese sitruunat ja raasta kuori talteen. Halkaise sitruunat ja purista mehu. Pehmennä voi kulhossa ja purista joukkoon valkosipuli. Hienonna rosmariini ja lisää silppu sitruunankuoren kanssa voitahnaan. Levitä voitahna rintaleikkeiden pinnalle ja nahan alle. Mausta suolalla ja pippurilla. Nosta leikkeet uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin ja valuta niiden päälle sitruunan mehu. Leikkaa rintaleikkeiden pintaan viillot, jotta tahna sulaessaan maustaa lihaa myös sisältä.

Kypsennä rintaleikkeitä 175 asteisessa uunissa 40 minuuttia. Valele paloja paiston aikana sulaneella voilla.

Käytin tavallisia rintafileitä, sillä ainakaan meidän (kommunisti)marketista ei löytynyt luullisia rintaleikkeitä :( paistoaika on rintafileillä hieman lyhyempi. Huomasin vasta reseptiä kirjoitellessa, että olin unohtanut tehdä nuo viillot lihan pintaan, mutta siitä huolimatta kana oli kyllä juuri minun makuuni!

3 kommenttia:

ylimuuli kirjoitti...

Pietari on ihana! Ja sieltä saa aivan valtavan hyvää ruokaa. Hauskaa että haikailet takaisin, itse olen käynyt Pietarissa jo monta monituista kertaa ja aina pitäisi päästä uudelleen... :-)

Myös ruokasi kuulostaa hyvältä, etenkin kun olen vihdoin oppinut rosmariiniin.

Aisha kirjoitti...

Kyllä Pietariin pitää vielä päästä käymään, mielellään kesällä.
Rosmariinibroileri ei ehkä täysin anna oikeaa kuvaa tästä ruoasta, sillä sitruuna maistui voimakkaammin ainakin omassa versiossani.

Katri kirjoitti...

Pietari on ihan huippu! Ja blinit siinä pikaruokalassa on ihania, kun vaan Sellaisia saisi suomestakin..